| Guru-ASENTEELLA! |
|
12.4.2011 Pöllin perusajatuksen tähän Blogi-kirjoitukseen Jari Parantaiselta. Kaveri nimittäin kehottaa omissa Blogeissaan pöllimään ideoitaan, harrastamaan sissitoimintaa, pukeutumaan gurun vaatteisiin ja voitelemaan itsensä hunajalla. Äkkinäisestä voi tuntua hieman oudolta, mutta tällä tavoin hän kerää hakukonehittejä yrityksensä nettisivuille sekä saa asiakasrekisteriinsä osaamisestaan mahdollisesti kiinnostuneiden ihmisten suoria yhteystietoja. Siis jakamalla neuvoja ja ajatuksiaan ilmaiseksi, anna ensin saa sitten periaatteella. Markkinointimiehen akateemisesti arveluttavaa toimintaa? Avointa jakamista ja rohkeaa ideointia kuitenkin tarvitaan myös akateemiseen maailmaan, mikäli sen halutaan tukevan tehokkaammin alueellista yritystoimintaa ja tuottavan kaupallistettuja tuotteita. Toteutus vaatii panostuksia ja käytäntökin voitaneen hoitaa akateemisen tyylikkäästi, jos vain asenteet ja muutosvastarinta antavat periksi. Nykyisiä realiteetteja akateemisen asiantuntijaorganisaation erikoispiirteitä voi tarkastella yhdestä näkökulmasta esimerkiksi seuraavan opinnäytetyöntekijän havaintojen kautta. Joo, blogissa pitää pohtia jotain koettua asiaa… Luin hiljattain tutkimus- ja innovaationeuvoston laatiman Tutkimus- innovaatiopoliittisen linjauksen vuosille 2011 – 2015. Tämän tason linjaukset sisältävät käytännön suorittajan näkökulmasta yleviä tavoitteita ja asiantuntijalausuntojen perusteella käydyn poliittisen väännön synnyttämää sanahelinää. Kaikesta huolimatta linjaus oli yllättävän selkeää luettavaa ja selvä muutostarve tekstistä välittyi. Linjauksen esipuheessa mainittiin sen valmistelutyön tapahtuneen epävakaina aikoina. Ainakin negatiivipainotteista uutissyötettä vähän aikaa seuraamalla tulee siihen tulokseen, että toteamus pitää paikkansa ja on oikeasti pysähdyttävä miettimään tulevaisuutta. Useimmiten uusista ideoista ja hallitusta muutoksesta puhuttaessa haetaan kuitenkin enemmän tuttua ja turvallista ratkaisua, kuin radikaalimpaa lähestymistapaa. Hehkutetaan uusintaa lätkän MM-95:lle tai etsitään uutta Nokiaa. No nykytilanteessa ehkä iPhonen kaatajaa… Uusista ideoista puhuttaessa pitäisi kuitenkin pystyä päästämään irti edellä mainitun kaltaisista kunnianhetkistä ja menestystarinoista. Pitäisi katsoa avoimin mielin sitä mitä ympärillä on, miten se toimii ja mitä sille tai sen kanssa voisi tehdä. Tämän jälkeen on mahdollista tuottaa ”kansainvälisesti kilpailukykyistä huippuosaamista”, jossa ”hyödynnetään laaja-alaisemmin ja monimuotoisemmin Suomessa tai ulkomailla tuotettua tietoa ja osaamista”. Tarvittaessa ne uudet asiat voi sitten paketoida tuttuihin ja turvallisiin kuoriin. Pienen sivuraiteen jälkeen palataan vielä Jari Parantaiseen. Jari kehottaa gurumarkkinointiin liittyvässä pika-oppaassaan kirjoittamaan pika-oppaita. Joten päätin kirjoittaa (hyvin) lyhyen sellaisen. Otetaan teemaksi kansallisen innovaatiostrategian korkeakoulumaailmankin tulevaisuudessa suuntautuva muutostarve ja eräänlaisia työkaluja tähän tarjoava Savonia-ammattikorkeakoulun OIS-ajattelu. Seuraavassa siis OIS-ajattelijan pika-opas. Olkaa hyvä. Mitä OIS on? OIS on lyhenne sanoista Open Innovation Space. Virallisesti OIS-määritellään kutakuinkin seuraavasti: OIS on pedagoginen ajattelutapa, jossa yhdistyy työelämäläheinen oppiminen, TKI- työ ja verkostot. Opiskelija ovat keskeisessä roolissa OIS- ajattelussa, eli aktiivisesti oppimassa yhdessä työ- ja elinkeinoelämän asiantuntijoiden ja Savonian henkilöstön kanssa erilaisissa projekteissa… Useimmiten OIS:ta puhuttaessa ei varsinaista termiä tai sen sisältöä lähdetä selittelemään tai tarkentamaan yo. tavalla. Tämä onkin oikea lähestymistapa, koska mielestäni OIS on todellisuudessa esim. Open Source –ideologiaan verrattava yksittäistä asiaa suurempi ”tarkoitus”. Kun toiminnalla on tarkoitus, se motivoi henkistä työtä tekeviä ihmisiä merkittävästi enemmän kuin esimerkiksi rahallinen korvaus. Rahasta puhuttaessa tyytymättömyyttä aiheuttaa enemmän sen puute kuin pienen extran hankkiminen ”ylimääräisillä” ponnisteluilla. Eläköön OIS terminä omaa elämäänsä ja jatkojalostukoon toimivaksi kokonaisuudeksi ilman luokittelua tai standardointia. Mihin OIS:lla pyritään OIS-ajattelu vaikuttaa tekemiseen siihen kannustavalla ja sitä rationalisoivalla tavalla. Toiminta muovautuu osallistujalähtöiseksi. Mukaan heitetään tekemisen meininkiä, monialaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Juhlapuheissa ja blogi-kirjoituksessa helppo homma. Käytännössä tämä on pirun vaikeaa ja vaatii aikaa vähän samalla tavalla kuin nuorisomuodin viimeisimmät oikut siirtyvät keski-ikäisten vaatekaappiin. Miten OIS saadaan toimimaan. Yksi termi: Sisäinen motivaatio! OIS… mutta tämähän on Medipolku-projektin pilottiprojektiblogi? Medipolku-projektin tavoitteet tuntuvat osittain konkretisoituvan OIS-ajattelussa. Medipolku on yksittäinen, aihefokusoitu, projekti ja se päättyy kohta. Medipolku on myös EU-projekti. EU-projekteissa pyritään hyvien käytäntöjen jalkauttamiseen ja niissä synnytetyn toiminnan jatkuvuuden varmistamiseen. OIS-ajattelu ja siihen liittyvä toiminta tuntukin luontevalta jatkolta Medipolku-projektin kokeiluille. Medipolku-projektissa teemana ollut lääketieteellisen tekniikan tuotekehitys on monialaista tekemistä siinä missä muukin tämän päivän tuotekehitystoiminta. Näin siis OIS minun näkökulmastani, tällä kertaa. Kiitokset Jarille luennosta ja siellä syntyneestä ideasta. -Timo- J.K. Medipolku-seminaari järjestetään 17.5. Jari Parantainen ei ole siellä, mutta muutama muu Guru-tason luennoitsija löytyy. Tervetuloa fiilistelemään. J.K.K Ai joo, siis ne pilottiprojektit… Pari lupaavaa pilottiprojektia pyörii vielä taustalla, mutta nyt tuotteistetaan Medipolku-projektin lopputuotetta. Siitä lisää tuonnempana. J.K.K.K Anteeksi, ettei tässä Blogissa ole kommenttikenttää. Seuraavassa on. |




