Lähtökuopissa
1.7.2009

Ensimmäinen puoli vuotta Medipolku-projektia on nyt takana. Kuluneen puolivuotiskauden aikana projektiryhmä on keskittynyt tekemään myyräntyötä toteuttajaorganisaatioiden sisällä ja pyrkinyt paikallistamaan sekä aktivoimaan lääketieteellisen teknologian tuotekehitykseen tarvittavia resursseja, yhteistyörajapintoja ja avainhenkilöitä. ”Pelikenttä” alkaa olla selvillä ja erilaisia vaihtoehtoja projektin tavoitteiden saavuttamiseen on löytynyt. Pilottiprojektien kannalta katsottuna olemme siis valmistautuneet tulevaan koitokseen ja asettuneet tukevasti lähtökuoppiin odottamaan lähtölaukausta.

Lähtölaukaus tarkoittaa tässä yhteydessä pilottiprojektiaihioiden järjestelmällisen etsinnän alkamista erillisen kampanjan avulla. On mielenkiintoista nähdä mistä sopivat pilottiprojekti-aihiot loppukädessä löytyvät, kuinka monta tuotekehitysideaa saadaan ja miten ne etenevät toteutusasteelle. Alustavien havaintojen mukaan pilottiprojekteissa on odotettavissa paljon työtä. Myös projektin ulkoiset seikat kuten vahvistunut taloustaantuma, Kuopion ja Joensuun yliopistojen yhdistyminen Itä-Suomen yliopistoksi ja mm. lääkelaitoksen siirtyminen Kuopioon vaikuttavat pilottiprojekteihin ja itse Medipolku-projektiin.

Nyt kuitenkin Medipolku-projektiryhmä siirtyy kesätauolle valmistautumaan tuleviin koitoksiin.

Hyvää ja rentouttavaa kesää!