|

Yleistä
Savonia-ammattikorkeakoulu on yksi suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Koulutamme osaajia seitsemällä eri koulutusalalla. Koulutusohjelmamme tarjoavat mahdollisuuden opiskella tutkinto päiväopiskeluna tai työn ohessa (ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja erikoistumisopinnot) sekä Avoimessa ammattikorkeakoulussa. Koulutusyksikkömme ovat Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa.
Savonia-ammattikorkeakoulu palvelee ympäröivää työelämää. Tutkimus- ja kehitystoimintamme tarjoaa palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja yritysten ja työyhteisöjen kehittämistarpeisiin. Yhteistyö, verkottuminen ja kansainvälisyys ovat toiminnan keskeisiä tekijöitä.
Osuus Medipolku-projektissa
Savonia-ammattikorkeakoulu hallinnoi projektin, toimi sen koordinaattorina ja vastasi tuotteistusprosessista sekä laboratorioresurssien ja tukipalveluiden kehittämisestä monialaiseen tuotekehitystoimintaan paremmin soveltuviksi.
Pilottiprojektien tekninen toteutus tapahtui pääasiassa Savonia-ammattikorkeakoulun toimesta. Savonia-ammattikorkeakoulu osallistui myös pilottiprojektien prototyyppivaiheen testaukseen yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa.
www.savonia.fi

Yleistä
Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä-Suomen yliopistoksi vuoden 2010 alussa. Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Uudessa yliopistossa on noin 13 000 opiskelijaa ja siellä työskentelee lähes 3000 henkilöä. Kampukset sijaitsevat Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa.
Monialainen yliopisto tarjoaa opetusta yli 100 pääaineessa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Monitieteinen ja kansainvälinen yliopisto verkostoineen muodostaa merkittävän osaamiskeskittymän, joka tukee alueen hyvinvointia ja myönteistä kehitystä. Itä-Suomen yliopiston tavoitteena on olla kolmen merkittävimmän suomalaisen yliopiston ja maailman 200 johtavan yliopiston joukossa.
Osuus Medipolku-projektissa
Itä-Suomen toimi projektissa yhteistyökumppanina ja vastasi pääasiassa lääketieteellisen teknologian tuoteideoiden kaupallistamiseen liittyvän tuotekehitysprosessin luomisesta ja ohjeistuksesta.
Projektin aikana toteutettavissa pilottiprojekteissa tapahtuva prekliininen testausvaihe toteutetiin Itä-Suomen yliopiston toimesta.
www.uef.fi
KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA
Yleistä
KYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta. Se vastaa vaativasta erikoissairaanhoidosta Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä ja erityistason sairaanhoidosta Etelä-Savon, Itä-Savon, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä.
KYSissä toimivat kaikki lääketieteen erikoisalat. Opetussairaalana se tekee läheistä yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston kanssa.
KYS on yksi maamme vireimmistä lääketieteen ja hoitotieteen tutkimuskeskuksista. KYSin vahvoja lääketieteen tutkimusalueita ovat krooniset kansantaudit kuten diabetes, valtimonkovettumatauti, Alzheimerin tauti, aivoverisuonitaudit ja lihavuus. Myös neurotieteiden, tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä kuvantamisen tutkimukset ovat KYSissä keskeisiä.
KYSin hoitotieteen tutkimus on keskittynyt mm. hoidon ihmisläheisyyteen, henkilöstön mitoitukseen sekä työelämän ja johtajuuden kehittämiseen. KYSin hoitotieteen tutkimusta vauhdittaa se, että Itä-Suomen yliopistossa sijaitsee Suomen suurin hoitotieteen opetusyksikkö.
KYS on maamme suurin lääkäreiden kouluttaja sisäänottomäärän perusteella. KYSissä opiskelee vuosittain lähes 1000 perus- tai erikoistumisopintojaan tekevää lääkäriopiskelijaa. Tällä määrällä turvataan koko Itä-Suomen lääkäritarve.
Samaten KYSissä harjoittelee 1000 muiden terveystieteiden ja hoitotyön ammattikorkeakoulujen sekä toisen asteen terveysalan opiskelijaa.
Osuus Medipolku-projektissa
Kuopion yliopistollinen sairaala toimi projektissa yhteistyökumppanina ja asiantuntijana kliinisen testausprosessin määrittelyssä sekä mahdollisti projektin toiminnan sairaalaympäristössä.
Sairaalaympäristöstä etsittiin potentiaalisia pilottiprojekteja ja kehityskohteiden aiheita. Kuopion yliopistollinen sairaala toimi myös aktiivisessa roolissa kliinisten testien lupamenettelyjä kartoitettaessa.
www.kuh.fi
|